sunnuntai 18. marraskuuta 2018

Laserhoito

Hiusten laserhoitoa tarvitsevat henkilöt joilla esiintyy esimerkiksi hiustenlähtöä, päänahan ongelmia tai hiukset ovat erittäin huonokuntoiset. Valitsen laserin hiustenhoitomenetelmäksi silloin kun asiakaan histen tai hiuspohjan ongelmat vaativat pitkäaikaista ja tehokasta hoitoa. Asiakkaan täytyy myös olla sitoutunut käymään hoidoissa sillä yksittäisellä hoitokerralla ei ole useinkaan merkitystä vaan hoitojakson pitää olla säännöllinen ja riittävän pitkä jotta ongelma ratkeaa. Laser on todella tehokas hoitomuoto joten sitä suositellaan kun halutaan hoitaavaativia hiuspohjan ja hiuksien ongelmia joihin kuluisi muita hoitomenetelmiä käyttämällä paljon enemmän aikaa.
Millaisia tuloksia on odotettavissa?

Kaikissa tapauksissa tulokset alkavat näkyä vasta jonkin ajan kuluttua. Hoitojakson pitää olla säännöllinen ja edetä alussa tehdyn suunnitelman mukaan jotta tuloksia alkaa näkyä. Hoito kestää useita kuukausia koska hiustenlähtö ja pälvikalju ovat varsinkin sellaisia ongelmia että hoidon tulokset näkyvät vasta pitkän ajan päästä. Hiuksien kasvattaminen kaljuun kohtaan on pitkä prosessi.

Kuinka hoito tehdään?

Hiusten kuntoutushoito tehdään usean hoitokerran sarjana ja esimerkiksi pälvikaljun hoito vaatii 20 hoitokertaa. Kuntoutushoito toteutetaan siten että hiukset pestään cicamed shampoolla ja lopuksi käytetään cicamed hoitoainetta pyyhekuivattuihin hiuksiin. Laserhoito tehdään hoitoaineen kanssa ja kesto on 5-15 min suunnitelmasta riippuen. Laserhoidon jälkeen hiukset huuhdellaan ja kuivataan.
Hiustenlähtöongelmasta kärsivän hoitojakso voi olla esimerkiksi tälläinen:
Intensiivijakso 10krt aluksi 2 kertaa viikossa ja sen jälkeen ylläpitävä jakso 5 hoitokertaa. Hoitojen välissä pitää olla vähintään yksi lepopäivä palautumiseen.
Hyviä tuloksia saadaan silloin kun hiustenlähtö on akuutissa vaiheessa.

Hiukset pestään cicamed sahmpoolla ja kuivataan. Kuivauksen jälkeen hiuspohjaan laitetaan hoitoneste jakauksittain ja hierotaan neste sormenpäillä kohta kohdalta hiuspohjaan. Sen jälkeen tehdään pieni imeytyshieronta joka kestää noin 5 minuuttia. Levityksen jälkeen laser hoito jonka kesto on 20-30 minuuttia tarpeesta riippuen. Hoitonestettä ei huuhdella pois hoidon jälkeen.
Hoito voidaan tehdä yhden tai useamman kerran hoitojaksoina. Asiakkaalle on hyvä myös myydä hoitotuotteet kotikäyttöön ja opastaa niiden käytössä jotta hiuspohjan ongelma parantuu mahdollisismman hyvin.

Hiusvesi levitetään pullosta päänahkaan kun hiukset ovat kuivat. Tuote levitetään jakauksittain pieni tippa kerralaan. Tuotetta ei tarvitse laittaa paljoa kerrallaan ja se levitetään pääasiassa ongelmakohtiin. Kun tuotetta levitetään se hierotaan kohta kohdalta päänahkaan. Hiusvesi ei jätä hiuksiin rasvaisuuden tunnetta sillä se imeytyy hyvin päänahkaan.

Lisätietoa:


Hiusten normaaliin vaihtumiseen kuluu se että hiuksia irtoaa päivittäin, tavallinen määrä on 25-60 hiusta mutta joskus määrä voi olla jopa 100 päivässä. Hiusten vaihtuminen on normaalia mutta joskus on syytä huolestua jos hiusten kasvu häiriintyy. Kun irtoavien hiusten määrä on poikkeuksellisen suuri puhutaan hiustenlähdöstä. Runsas hiustenlähtö näkyy hiusten harvenemisena tai jopa kaljuuntumisena.
Jos epäilee että hiuksia lähtee normaalia enemmän kannatata tarkistaa hiuksia kammatessa jääkö harjaan normaalia enemmän hiuksia tai kokeilla kevyellä tukistusotteella hiuksia eri puolelta päätä ja tarkastella lähteekö tukistaessa useita hiuksia.


Syitä hiustenlähtööön oln lukuisia ja osa niistä on täysin luonnollisia eikä hiustenlähdölle silloin voi mitään. Joskus hiustenlähtö on väliaikaista ja hiukset kasvavat takaisin mutta osa hiustenlähdöstä on pysyvää ja johtaa osittaiseen tai täyteen kaljuuntumiseen.



Yleisimpiä syitä:


  • Perinnöllinen miestyyppinen hiustenlähtö
  • Pälvikalju eli alopecia areata
  • Krooninen telogeeninen hiustenlähtö
  • Hiuspohjaa arpeuttavat taudit esim. pseudopelade
  • Stressi
  • Synnytys
  • Hormonaaliset syyt
  • Pitkäkestoinen laihduttaminen
  • Raudanpuuteanemia
  • Puutteellinen ravinto
  • Hiuspohjan silsatauti
  • Tukannyppimistauti
  • Ikä
  • Kirurgiset operaatiot
  • Lääkkeet esim. syöpälääkkeet

Itselläni on ollut koko elämäni ajan psoriasis ja kaikkein vaikeimpana se on ollut päänahassa. Nyt koulussa pääsenkin testaamaan laserhoitoa 10 kerran sarjan ja laitan myöhemmin tuloksista kuvan tänne blogiin!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Elumen

http://www.shopbeautysupplies.com/goldwell/goldwell-elumen.html 1. Mitä on Elumen ja miten suosittelisit sitä asiakkaalle?  -Yhtä kes...